Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kuormalavoista apupöytä

Moikkis taas!

Nyt kuvia jo aiemmin mainitsemastani apupöydästä, jonka tuunasin grillin viereen. Meillä on tapana grillata aina useampaa lajia ja paljon (aina jää ruokaa yli, milloinkohan oppii..), joka on osoittautunut haasteelliseksi, koska terassillani ei ole minkäänlaista laskutilaa. No, nytpä on!






Otin töistä pari pientä kuormalavaa, jotka on noin puolet normilavan koosta, maalasin ne valkoiseksi ja siirsin parin laudan paikkaa saadakseni aikaiseksi hyllyt. Eli lavojen omista laudoista tein myös hyllyt. Sitten vaan ruuveilla toisiinsa kiinni, ja 7€ puulevy Robin Hoodista pöytätasoksi, valmista tuli!







Helppoa kuin mikä, matkaa hidasti vain tämän kesän todellinen vitsaus, eli jokapäiväiset sateet... Maalaaminen ei oikein tänä vuonna ole ollut helppoa ja kuinka ollakaan, minullahan näitä maalaushommia on riittänyt ;)






Pientä viilausta vielä varmasti käytön myötä tulee, koukkua taikka naulaa, tekisi toisaalta mieli joku tekstikin tuohon maalata. Mutta saapi nähdä :) Nyt se ainakin on siinä, apurina grillaukseen. Ei kummoinen, mutta olen tyytyväinen.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Särkäniemeen, Särkänniemeen!

Moikka!

Niin ne päivät taas viilettävät ohi melkoisella vauhdilla ja kaikkea mahdollista muuta tulee tehtyä, kuin koneella istuttua, mutta eikö niin pidä ollakin kesällä? Taas muistin yhtäkkiä, että lomaltakaan en vielä ole mitään postausta laittanut, saatikka mistään niistä ihanista jutuista kotona, joita olen täällä touhuillut ;)

Joten, aloitetaan siitä lomasta :) Sain siis sen viikon loman järkättyä itselleni ja kävimme muutaman päivän reissulla Tampereella, eli kohteena tietenkin Särkänniemi. Saimme mukaan onneksi kummipoikani, hänen siskonsa ja heidän äidin, rakkaan ystäväni <3 Minähän en olisi pojan kanssa uskaltanut kuitenkaan mihinkään laitteisiin, joten kiva että sai seuraa laitteisiin. Lapset sai kirmata sydämiensä kyllyydestä laitteissa, meidän vilkuttaessa maantasalla :)






Itse olen käynyt Särkänniemessä viimeksi lapsena, joten paljoakaan muistikuvia ei ollut ja tietenkin nekin asiat, mitä muisti, ovat jo muuttuneet. Oli kyllä aivan ihana paikka ja kerrankin tänä kesänä, myös ilmat suosi! Ensimmäinen päivä oli pilvinen, mutta toisena paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta :)


Näsinneulassa ei edes pelottanut, vaikka kova korkeanpaikankammo
minulla onkin ;) 




Meidän kaikkien yhteiseksi lemppariksi valikoitui Koskiseikkailu, siihen me äiditkin uskallettiin mukaan ja käytiinkin monen monta kertaa. Itse rakastuin Koiramäen ihanaan tunnelmaan, miten monia pieniä yksityiskohtia siellä olikaan ja paljon kaunista kuvattavaa <3








Kukas se siellä luimistelee??




Yötä olimme Härmälä Camping alueella, kaunis ranta näkyykin kuvassa. Muuten en välttämättä oikein tykännyt, oli aika likaista, niin mökissä kuin yleisissä tiloissa :( Mutta, enpä minä kovasti ole leirintäalueilla käynyt, joten vertausta ei ole.


Härmälä Camping




Delfinaarion show oli kyllä todella mahtava! Lapset olivat aivan innoissaan :) Myös Planetaario oli lasten mieleen, minä siellä vahingossa otin pienet päivätorkut, kun tuli nukuttua niin huonosti leirintäalueella ;) Hups..




Porukan pienin, 7v tyttö, se uskaltautui tähän hurjaan vempaimeen! Muut jättivät suosiolla väliin ;)
Mukava reissu kaikenkaikkiaan! Särkänniemeen lähdetään ehdottomasti uudelleen :)

Tänään sataakin vettä koko päivän, joten siivouspäivä sopii mainiosti :) Paitsi ensin pitää käydä kentän laidalla kannustamassa poikaa taitokisoissa :) Ihanaa sunnuntaita teille!


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Uusin RM rakkauteni :)

Heissan,

täällä sitä loma alkaa jo lähenemään loppuaan, vaikka juuri vasta alkoi. Onneksi töihinkin on ihana palata, aika hyvin olen malttanut pysyä poissa Dreamsistä, jonkin verran olen kuitenkin töitä joutunut kotosalla lomallakin tekemään. Mutta vain vähän ;)

Särkänniemessä vietettiin pari päivää kummipoikani perheen kera, kyllä riitti vauhtia ja nähtävää! Niistä teen ihan oman postauksen, koska nyt tahdon esitellä teille uusimman Riviera Maison rakkauteni <3 <3 Smathers Beach Photoframe, aah..

Tämä saapui uusimmassa RM kuormassa viime viikolla ja yksi hyppäsi heti mukaan kotiin, niin upea tämä on luonnossa! Samanlainen kehys telineineen löytyy myös vielä isommassa koossa. Kehyksen takana on myös kiinnikkeet, joten jos myöhemmin tahtookin sijoittaa kehyksen seinälle, sen voi laittaa sekä vaaka- että pystyasentoon ja hyödyntää telineen vaikka reseptitelineeksi keittiöön :)


Smathers Beach Photoframe 18x13, RM
Kierrätettyä puuta. 



Kehyksen ympärille piti tietenkin rakentaa myös uusi kattaus, joka uhkaavasti alkaa jo muistuttamaan syksystä pallovaloineen... mutta toisaalta, tänä kesänä on kynttilöitäkin tullut polteltua monena pimeänä iltana. Ja minusta noi pallovalot sopivat niin mainiosti kehyksen seuraksi.






Kesän tuntua tuovat kuitenkin vielä vaaleanpunaiset hortensiat sekä muu hempeä pinkki ympärillä. Kaunis kulunut keraaminen Bacan pullo sopii mainiosti silkkikukille.






Kotona tässä lomalla olen puuhastellut pieniä kotihommia, paljonkaan mitään ihmeellistä en ole vielä ehtinyt, mutta pientä pintasisustusta kylläkin. Myös grillin apupöytä eteni taas hieman tänään, kun sateet viimein siirtyivät. Tänään suunnittelin myös olohuoneen järkän muutosta, mutta sitten aurinko palasi ja hinku kävi lenkille :) Käytiin taas Mielakan rinne kipuamassa lenkin päätteeksi, ihanat maisemat yli kauniin Kouvolan. Paljon on myös pyöräilty pojan kanssa, joten onneksi tässä lomalla on siis herkuttelujen lomassa myös urheiltu ;)

Huomena olisi tarkoitus käydä tsekkaamassa Kouvolan kaupunkifestari tunnelma, toivottavasti ilmat suosii :) :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin ;)

Täällä on hiljalleen päästy lomamoodiin :) Muutama päivä vierähtänyt ihan vaan ollessa, pyöräilty ja lenkkeilty, käyty katsomassa Kätyrit leffateatterissa pojan kanssa, vähän shoppailtu ja kotia laiteltu. Ja joo, kävin jo tänään pikaisesti Dreamsissä, enkä meinannu osata lähteä... hehehhe! Mutta lupaan yrittää loppuloman pysyä pois sieltä ;)

Ilmojen puolesta ei tässä paljon tänä kesänä selkeästi pääse hehkuttelemaan, mutta otetaan lomasta silti kaikki irti. Luetaan kirjoja, nukutaan, touhuillaan kotijuttuja, ja pelaillaan jalkapalloa. Huomenna aamulla startataan ystävän ja hänen lapsien kanssa kohti Tamperetta, Särkänniemeen meinattiin muutamaksi päiväksi mennä hurvittelemaan :) Joten pieni lomareissukin tiedossa.




Kotona monet ideat vielä kesken, mutta muutamia sisustusaiheisia postauksia luvassa myös kotoa, kunhan reissusta palaillaan.

Ihanaa viikkoa kaikille, olitte lomalla tai ette, niin nautitaan kesästä, juuri sellaisena kuin se tänä vuonna on <3

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Pikkuruinen huone

Heissan!

Täällä aletaan olla jo lomatunnelmissa ja mikäs sen ihanampaa, kun saa viikon vain olla ja nauttia vapaasta :) Sen pidempää ei kesälomaa tämä yrittäjä pidä, mutta ihanaa, että sain edes tämän järjestettyä. Lomafiilis toi tullessaan jo eilen kauhean siivous ja sisustusvimman, energiaa alkaa olemaan jo ennen lomaa, kun niin innoissaan sitä odottaa :)

Ajattelin esitellä teille meidän talon pienimmän huoneen, nimittäin eteisen. Se on niin kompakti kokonaisuus, että sinne ei paljonkaan mahdu, mutta pikkuisen olen sitäkin saanut sisusteltua viime aikoina :)





Ostin jo aikoja sitten Kouvolan toisesta ihanasta sisustusliikkeestä, Casamista, nuo vanhasta puusta tehdyt kirjaimet, joihin rakastuin ihan päätä pahkaa! Eikö olekin ihanat? Pitkään pyörivät ja etsivät paikkaa, sitten asettuivat eteiseen ilmoittamaan tulijalle, keitä kyseisessä kodissa asuukaan :) Kirjaimet eivät siis viittaa Dallasin JR:ään, heh!






Taulu on Dreamsistä, sopii minulle kuin nakutettu. <3

Talvella laatikot ovat toisinpäin ja niissä lukee Pipot/Hanskat, mutta näin kesällä säilötään sateenvarjoja, pepunalusia, maalivahdinhanskoja, jne. tarpeellista, ainakin tänä kesänä ovat olleet kovassa käytössä! Riviera Maisonin Beach House Hook sopii kokonsa vuoksi mainiosti pyöräilykypärälle ja lippikselle, eivät pyöri siten pitkin lattioita (kuten aiemmin..). Nämä koukut ovat muuten tarjouksessa Dreamsissä nyt -50% ;) Vinkki!






Todella pikkuruiseen huoneeseen tuo hieman avaruutta Riviera Maisonin rottinkinen ihana peili, siitä voi samalla ulos lähtiessä vielä pikaisesti kurkata, että kaikki on hyvin ;) Rottinki alkaa valtaamaan alaa meillä muutenkin, tuo hieman särmää muuten aika valkoiseen sisustukseen. Love it!



tiistai 7. heinäkuuta 2015

Grease is the word!

Heissan!

Pikainen iltapostaus on pakko tähän väliin heittää, olin nimittäin tänään elämäni ensimmäistä kertaa kesäteatterissa. Jo monena vuotena olen päättänyt mennä, mutta aina jostain syystä jäänyt. Nyt, kun Korvenkylän kesäteatteri esitti kaikkien aikojen ehkä parhaasta leffasta oman versionsa, en voinut enää jättää väliin!

Vettä tihutteli, välillä taukoillen, mutta sekään ei oikeastaan haitannut, niin hyvä meininki oli lavalla :) Onneksi ei ollut kovin kylmä, joten sadeviitta niskaan vaan ja menoksi!




Harmikseni kuvia ei saanut ottaa esityksen aikana, joten niitä ei nyt ole tarjolla, mutta suosittelen kyllä ehdottomasti käymään katsomassa tämän rock´n´rollia pursuavan musikaalin, näyttelijät olivat erittäin eläytyviä ja upeat lauluäänet yllättivät iloisesti :)

Kurkkaa tulevat näytökset täältä, ja varaa liput ajoissa, siellä on kuulema melkoisen täyttä jo! Tänäänkin sateesta huolimatta paikalla oli 550 henkeä :)

Ps. Kyseessä ei ole yhteistyöpostaus, vaan innokkaana haluan suositella tätä kaikille!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Arjen herkuttelua

Kylläpä olikin ihana päivä tänään! Flunssasta aletaan olla jo selvitty, ainakin päällisin puolin ja sekös se vasta on ihanaa monen päivän sairastelun jälkeen :) Dreamsissä on pitänyt todella kiirettä, kun loppuviikosta alkoi SUMMER SALE  ja tuotteita on alennettu toden teolla. Ei sitä koskaan edes muista, millainen homma on pistää alennusmyynnit käyntiin, kun kaiken tekee käsin ja sekä myymälään että nettikauppaan. Mutta onneksi minulla on ihana harkkari auttelemassa, ilman en jälleen kerran edes pärjäisi <3

Kesä ja Sokos Hotel Vaakuna :) 



Kesäkin on viimein saapunut! Jihuu!! Aurinko paistaa ja lämmintäkin on ollut ihan kivasti :) Tänään tavattiinkin jälleen bloginaisten kesken, tällä kertaa tutustuen Kouvolan Fransmanniin, jossa en itsekään ole käynyt vuosikausiin, täytyy myöntää.

Tämän ja seuraavan kerran väliin ei varmasti jää näin pitkää aikaa, koska ruoka oli taivaallista! Meille oli varattu pöytä aurinkoiselta ja vehreältä terassilta, jossa oli ihanan lämmintä koko illan. Aluksi juotiin lasilliset kuplivaa ja vaihdettiin kuulumisia. Ja meillähän sitä juttua taas riitti!





Jokaisen annokset olivat toinen toistaan kauniimpia ja herkullisemman näköisiä, itse söin Mureaa härkää punaviinikastikkeessa ja valkosipuliperunoita. Wow. Todellinen nautinto.





Jälkiruoaksi valitsin vaniljajäätelöä ja tuoreita mansikoita, suussa sulavaa kesäherkkua :) Ruoka oli siis mahtavaa, ilma oli kuin unelma ja seura mitä parhainta. Kaikinpuolin onnistunut ilta siis <3

Pieni piristys arjen keskelle, nämä auttavat jaksamaan kummasti! Kiitos kaikki ihanaiset :)

               Sydämellä Tehtyä  Katja
               Välähdyksiä  Teija
               Arjen Helmiä  Krisse
               Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä  Marika
               Raparpelin alla  Laura