Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Paluu suksille

Aurinkoista huomenta!

Ihanaa, ihanaa, ihanaa!! Muuta sanaa ei ole näille upeille aurinkoisille talvipäiville, jopa tällainen ikuinen kesäihminen kyllä nauttii tällaisesta talvesta :) Hurja hinku pihalle aina kuin mahdollista, lenkkipoluilla on tallattu viime viikkoina monesti ja viime sunnuntaina päädyin jopa laskettelemaan! 

Myymälässä touhutaan kevättä jo kovaa vauhtia, ihania värejä saapuu monenmoisissa muodoissa ja kukkaset valtaavat alaa. Kesän odotuksen tuntee jo pienenä kutkutuksena rintakehässä ;) 



Kotona on vielä melko talvista, vaikka ensimmäiset vaaleanpunaiset väripilkut ovatkin jo nousseet piiloistaan. Mutta ennen niitä, minun on pakko laittaa kuvia takanpäällisestä, josta on muuten tullut yksi lempparikohteistani erilaisille asetelmille. 

Nämä pikkuiset popot ovat oikeasti äitini ensikengät, voitteko kuvitella?? Niin söpöt!! 
Näistä en luovu koskaan <3 




Sain joulun alla hyasintin ihanalta Marialta Kanelia ja Kardemummaa -blogista, niin kauniisti ranskalaiseen sanomalehteen käärittynä, että eihän sitä ole pois voinut heittää. Vaikka kukka katosi jo aikoja sitten, on se minusta niin kaunis vieläkin, että jospa hetken annan sille vielä aikaa ;) 



Olen kasvanut Mielakan laskettelurinteiden alla, joka helposti johti siihen, että vietin ison osan lapsuuttani suksien päällä, ystävieni kanssa mäkeä laskien, päivästä toiseen. 
Silloin käytiin joka vuosi myös Lapissa laskemassa, monissa eri kohteissa. Jotenkin elämä vei minut eri suuntaan ja laskettelu on jäänyt aivan täysin. Se on välillä harmittanut, mutta koskaan ei tunnu olevan aikaa eikä rahaa hypätä takaisin harrastuksen pariin. 



Viime sunnuntaina, upean aurinkoisen ilman innoittamana, sain poikani innostumaan Mielakan Lastenmaahan lähdöstä (hän kun ei voi sietää mitään talveen liittyvää ulkoilua.. hih!). Hänelle lähti kaveri mukaan ja itse ajattelin vain fiilistellä vanhoja muistoja ja katsella poikien pulkkamäessä riehumista, nauttia ehkä kupin kuumaa Tazza-kaakaota, se jotenkin kuuluu asiaan ;) 

Siskoni ja ystäväni olivat laskemassa ja saivat jotenkin ihmeen kaupalla minut suostuteltua painelemaan välinevuokraamoon ja lähtemään mäkeen! Laskin, että 13vuoteen en ole suksia jalkaani laittanut, joten voitte kuvitella että hieman jännitti.. 

Mutta voi että kun se olikin ihanaa! Olin aivan taivaissa, kun seisoin mäen päällä, kevät aurinko kimalteli hangen pinnalla ja katselin yli Kouvolan. Wow mikä fiilis! 

Heti alkoi mieli myös isommille rinteille, suunnitelmia muhii jo samantien mielessä.. 
Laskettelukärpänen taisi purasta mua pahemman kerran <3 

Mutta ennen sitä, ensi viikolla lomaillaan viimeinkin, Kanariansaarten lämmössä <3 
Can´t wait!

Ihanaa, aurinkoista viikkoa ihan jokaiselle! 




tiistai 21. helmikuuta 2017

Kevään mukana saapuu pastellit

Talvista huomenta!

On tämä ollut outo talvi, joka aamu kun verhot avaa, saa arpoa, mikä keli tänään on ;) Lumet tulee ja menee, lämpötila heittelee ihan hurjasti. Eipä siinä, minä olen kyllä ihan tyytyväinen vähälumiseen talveen, ei haittaa ollenkaan. Tänä aamuna näyttää taas valkoiselta ja pikkupakkanen raikastaa ilmaa. Hyvä näin. Vaikkakin, kevättä on jo rinnassa ;) 




Dreamsiinkin alkaa kevät saapua ja on ihanaa saada ympärilleen väriä ja raikkautta! Pastellin sävyt alkavat taas valtaamaan alaa, murrettua roosaa, vaaleansinistä, turkoosia ja jopa ihanan heleää mintunvihreää on nyt tarjolla. Kaikista vahvimpana toki yhä hempeä vaaleanpunainen :) 



On ollut hauska jutella asiakkaiden kanssa ja kuulla, mitä kaikkia mietteitä ja ajatuksia nämä värit tuovatkaan mieleen erilaisille ihmisille. Toisille se on varma kevään merkki, toiset ovat vannoutuneita valkoisen ja harmaan ystäviä (ja ihmettelevät nyt, miten tuo vaaleanpunainen miellyttääkään silmää..), toisille tulee vahvoja muistoja lapsuudesta (varsinkin mintunvihreä, myös itsellä!). Mutta yhteisenä tekijänä sanottakoon, jokainen tuntuu saavan hymyn huulilleen kevään värien saapuessa. 



Muistatteko taulun, jonka esittelin syksyllä teille? 
Nyt sain ystäväni Marika Mustasillan tauluja esille myös myymälään! 

Olen niin innoissani! Tulkaahan ihastelemaan, miten henkeäsalpaavia, intuitiivisia tauluja Marika onkaan taiteillut <3 Myymälässä muutama taulu esillä, niitä saa toki myös tilauksesta. 
Lisää kuvia tauluista löydät myös Art by MarikaM Facebook sivuilta. 




Poiketkaahan myymälässä tutustumassa keväisiin uutuuksiin. Joka viikko saapuu nyt uutta tavaraa, joten kannattaa piipahtaa useamminkin ;) 

Aurinkoista viikkoa sinulle!! 


tiistai 14. helmikuuta 2017

Tunnelmia Formexista vol.2

Heissan!

Sitä on jo melkein kuukausi vierähtänyt Formexin messuista ja minulla on yhä teille laittamatta loput kuvat, jotka halusin jakaa kanssanne! Niin ne vaan viikot vierii, mutta tässä nämä nyt viimein tulevat :) Hurjasti jäi vielä kuvia tähänkin postaukseen, joten eiköhän lähdetä liikenteeseen! 


Walk On -sarjan tuotteet ovat jo saatavissa myymälästä <3 


Viime syksynä löysin Formexista uuden brändin, joka vei aivan totaalisesti minun sydämeni ja onneksi myös asiakkaat ottivat nämä hyvin vastaan. Ruotsalaisen Majas Cottagen tuotteita ostaessa ei saa pelkästään kauniita koristeita kotiin taikka lahjaksi, vaan tekee samalla hyvää <3 




Jokaisesta tuotteesta menee vähintään 10% lasten syöpätutkimukseen sekä perheille, jotka sairauden kanssa joutuvat elämään. Joissakin tuotteissa %-osuus on jopa 50%! 

Tehdään yhdessä hyvää <3 

A flower does not think of competing to the flower next to it,
it just blooms!  


Majas Cottagen tuotteissa on aivan ihania lausahduksia ja ajatelmia, jotka herättävät tunteita. Tuotteissa on jonkinlaista puhtautta ja oikeanlaista tunnelmaa. 
LOVE THEM!! 

Ensimmäiset kevään tuotteet ovat jo myymälässä, lisää saadaan vielä helmikuun aikana <3 






Enkelit eivät koskaan mene muodista. Aina yhtä ihania, niin monenlaisissa muodoissa. Tottakai tämä on siis minun mielipide, mutta itse en kyllästy milloinkaan erilaisiin enkeleihin. Kuten tämä huikean hieno lasienkeli, voiko olla kauniimpaa?




Kevään tekstiilit ovat yllätys, yllätys, pastellin sävyjä pulloillaan :) 
Heti kun aurinko alkoi näyttäytymään, alkoi värien himo nostaa päätään. Miten ihanaa onkaan talvisen valkoisen ja tummankin sisustuksen jälkeen vaihtaa kotiin raikkaita sävyjä, kuten pehmeän vaaleanpunaista, vaaleat vedensinisen sävyt, turkoosi, minttu.. Ihanaa! 


Amppeleita näkyi paljon myös tekstiilien keskellä. Vihreys on pop!



Tottakai piipahdin myös maistelemassa monenmoisia herkkuja Nicolas Vahen osastolla, monenlaisia herkkuja luvassa taas keväällä valikoimiin! 




Tässäpä nämä Formexin kuulumiset :) Elokuussa matkataan jälleen messuilemaan, nyt alkaa myymälässä taas myllerrys, kun kevät uutta saapuu joka viikko ja auringonpaiste ikkunoiden takana antaa uutta energiaa esillepanoihin! 

Muistathan seurata myös Instagramia @sisustusliikedreams , sinne tulee päiviteltyä melkein päivittäin, tänne kun ei meinaa nykyään ehtiä edes kerran viikossa. Mutta jatketaan, omaan tahtiin, ilman suuria paineita :) 

Ihanan aurinkoista viikkoa kaikille <3 



maanantai 6. helmikuuta 2017

Tunnelmia Formexista vol. 1


Heissan!

Lupailin viime viikolla, että laitan teille vielä kuvia tammikuun Formex messuilta Tukholmasta, joten nyt varautukaahan kuvatulvaan ;) Monissa muissa blogeissa kuvat ovat vilahtaneet jo pari viikkoa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? Ja vastahan tässä kevätsesonkia jokatapauksessa aloitellaan. 

Jälleen oli 3 isoa hallia täynnä aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä, niin upeita esillepanoja ja ihania tuotteita, että kyllä siellä monta juttua jää joka kerta mieleen muhimaan, kaikkea kun ei vain kerralla voi tilata. 


Ensimmäisten joukossa etsin käsiini tottakai LuinSpan seesteisen kauniin osaston, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Niin ihastuksissani olin, että unohdin ottaa kunnolla kuvia, sain sentään 1 hyvän otoksen tallennettua kameraan ;) 




Suuret, yksinkertaisen kauniit myrskylyhdyt sopivat niin seinälle kuin lattiallekin valoa ja tunnelmaa luomaan. Näitä tyylikkäitä lyhtyjä löydät jo Dreamsin valikoimasta. 

Hurjan paljon oli isoja arkkuja, isoja koreja, kaikenlaisia kauniita säilytysratkaisuja. Minäkin otin muutamia valikoimaan, kyllä se käytännöllisyys nykyään nousee vahvasti esiin siinä, mitä kotiin ostetaan. 


t


KESÄ <3 Kukkaset ja bambulyhdyt veivät jo aivan kesäfiiliksiin. Sisällä hallissa kun ei päivän aikana ulos nähnyt ollenkaan, ei tunnelmaa latistanut tuhruinen nollakeli ovien ulkopuolella ;) 

Lyhdytkin ovat tänä kesänä SUURIA. <3 



Kyllä minä sitten olen ylpeä Kouvolasta ja kouvolalaisista!! Littlebitdesign edusti upealla messuosastollaan omia tuotteitaan <3 Niin ylpeä olen Annista ja Ulfista, että ottivat ja lähtivät rohkeasti kansainvälistymään suurille messuille <3 Siellä ei moniakaan suomalaisia näkynyt. Mutta tottakai, Kouvola paikalla! 





Niin söpö sienimetsä, että ohi ei voinut mennä nappaamatta kuvaa ;) 
Saatikka, että olisi ohittanut MrPlantin herkkutorin.. Niin herkullisen ja AIDON näköisiä leivoksia ja hedelmiä oli tarjolla, että melkein teki mieli maistaa.. 





Kaikenlainen vihersisustus jatkaa hurjaa suosiotaan viime vuodesta. On todella trendikästä täyttää koti runsain viherkasvein ja mikäli olet kuin minä, eikä viherpeukaloa ole sinulle siunaantunut, voit huoletta hankkia silkki- ja tekokukkia, kyllä ne nykyään niin aidon näköisiä ovat! 

Varsinkin amppelit ja kaikki roikkuvat kasvit ovat tänä keväänä kovassa suosiossa. Myös vanhat retroamppelit köysineen ovat tehneet vahvan paluun! <3 





Dreamsiin olemme jo saaneet ensimmäiset viherkasvit ja kyllä on niin keväisen näköistä heti! 
Vihreys ja vehreys on pop! 








Koska kuvia on vielä vaikka kuinka paljon, on pakko katkaista tässä vaiheessa ja tehdä vielä toinen postaus, muuten tästä tulee romaanin mittainen! 

Toivottavasti inspiroiduit näistä kuvista edes millin verran siitä, millaisen inspiksen minä sain messuilla kulkiessani <3 Kyllä siellä on aina ihana pyörähtää hakemassa uutta virtaa ja ideoita omaan tekemiseen. Tällä puhdilla saatiinkin tänä viikonloppuna tehtyä pienen pientä pintaremonttia myymälässä, siitä lisää myöhemmin ;) 

Kunnon talviset pakkaset tulossa koko maahan, pysykäähän lämpiminä <3 







maanantai 30. tammikuuta 2017

Mikä vuodenaika teillä on?

Heissan! 

Hupsista, sinne se tammikuu meni ja en ehtinyt tänne ollenkaan ;) Päätin kuitenkin, etten asiasta ota itselleni stressiä, niin hurjan kiireinen tammikuu ollut. 

Tammikuussa on Dreamsissä ollut ALE ja on ollut ihanaa saada vähän tyhjennystä, monenlaisia uusia ideoita mielessä, mutta ne vaativat vielä hieman aikaa ja tilaa. 
Myös kotona on tehty tyhjennystä, myyty kirppiksellä tavaraa todella rankalla kädellä, jotta saa taas hyvällä omallatunnolla hankkia uutta ihanaa kevääksi ;) 


Kupliva kuuluu juhlakauteen, niin myös Dreamsissä <3
RM Champagne, Wine & Joy Cooler. 

Tuli käytyä 3 päivän reissussa Tukholman Formex messuilla, taas oli niin hurja määrä inspiraatiota tarjolla, että pieni ihminen meinaa aina vähän hullaantua ;) 

Laittelen lähiaikoina lisää juttua ja kuvia sieltä myös teille nähtäväksi. 


Vielä löytyy hyvinkin talvisia asetelmia kotoa. 

Tämä talvi on ollut jotenkin todella outo. Ainakin täällä Kouvolassa. Kelit muuttuu jokatoinen päivä niin radikaalisti, että ei meinaa pysyä kärryillä, mitä vuodenaikaa oikein eletään. 
Nyt tammikuussa on ollut niin lämmin ja monia jopa keväisen aurinkoisia päiviä, että asiakkaatkin ovat jo kuun alusta odottaneet kevään uutuuksia ja kyselleet niiden perään. 


Uusi vuosi vaihtui siskon kanssa kuplivan merkeissa <3 

Nyt kuitenkin pitäisi olla ns. sydäntalvi. On ollut hauska seurata esimerkiksi Instagramista, kuinka toisilla kuvat ovat jo keväisen raikkaita ja täynnä tulppaaneja, toisilla vielä kynttilänvalo ja talviset koristukset valtaavat kuvakollaasit. 

Tänä aamuna taas vaihteeksi herättiin upeaan, valkoiseen talviaamuun ja oli ihanaa aloittaa vapaapäivä pitkällä kävelylenkillä puhtaan valkoista maisemaa ihaillen. 
Kotona kuitenkin minullakin jo ekat tulppaanit maljakossa, vaikkakin vielä hyvin vaalean sävyiset, 


Tulppaanit muistuttavat tulevasta keväästä <3 

Onko teillä vaikeuksia kodin sisustuksen kanssa, pohtiiko joku muukin ollako talvi vaiko kevät? 
Minulla tuntuu olevan hyvinkin sekoittunutta tällä hetkellä. Havupuut yhä maljakoissa, kynttilät tottakai vielä vahvasti mukana sekä muutenkin hyvin talvista. Toisaalta kuitenkin tahdon jo kevättä, kukkasia, väriä.. Huoh. Odottavan aika on pitkä ;) 

Onneksi myymälään kevättä alkaa saapua tällä viikolla enemmänkin, niin pääsen siellä ainakin fiilistelemään ja nauttimaan :) Kyllä se kevät on täällä ennen kuin huomataankaan ja päivätkin alkavat jo pidentyä. Minä olen näin pimeän aikaan usein tosi väsynyt ja stressaantunut, odotan aurinkoa ja valoisia iltoja kuin kuuta nousevaa! 

Onneksi ei tarvitse enää kauaa odottaa ;) 
Tämä oli nyt tällainen hieman sekava postaus, kun kuukauteen en ole kirjoitellut, enkä tahtonut tästä kuitenkaan kilometrien mittaista. Palailen Formexin kuviin ja tunnelmiin piakkoin! 

Kauniita unia, unelmien kuvia <3